|
Yövartio II Johtaja: Neuvosto Kauppakilta on rahan ja vapaakaupan nimeen vannova voimakas järjestö. Organisaatio pitää pääkonttoriaan Kolmiliiton Camorassa, Katujen Kaupungissa, josta käsin sen kauppakaravaanit ja laivasto toimivat. Sen sininen vaakuna koristaa satojen laivojen purjeita, palkkasotureiden kilpiä ja kauppamiesten sinettejä. Kerrotaan, että monet vaikutusvaltaiset tahot ovat velkaa killalle ja sillä on useita vihamiehiä. Huhutaan Kauppakillalla olleen kauppasopimuksia vireillä haltioiden kanssa, mutta nykyisessä poliittisessa tilanteessa ne ovat valuneet tyhjiin. Camoran mahtikillat ovat jo vuosia narsineet aateliston valtaa Kolmiliiton politiikassa. Rahasta on nyky-Kolmiliitossa tullut yhä tärkeämpää ja sanotaan Kauppakillan ostaneen useita senaattoreita puolelleen ja jopa savustaneen joitain aatelissukuja ulos maa-alueiltaan kiristyksellä ja silkalla kullalla. Nykyään killan johtaja matriarkka Dibella Kynareth, joka otti johtoaseman Killassa joitain vuosia sitten miehensä murhan jälkeen, on ollut teillä tietämättömillä perheineen jo parin kuukauden päivät. Arvostetuimpien kauppiaitten muodostama neuvosto yrittää pitää kiltaa pystyssä huhupuhuiden velloessa valtoimenaan sen tulevaisuudesta.
Kotipaikka:Covenant, Cantaran kaupunginosa.
Lyhyen piirityksen jälkeen 600-luvulla Covenantin kaupunki lannistui Umareiden, joita pohjoisessa ryhdyttiin kutsumaan Kauppaparoneiksi, ikeen alle. Näistä ajoista lähtien punaisiin verhoutuvat Kauppaparonit ja heidän palvelijansa ovat hallinneet etelän kauppaa Covenantin ylhäisökaupunginosasta, Cantarasta, käsin. Villeimmät huhut kertovat heidän valitsevan etelän sulttaanit ja pyhät miehet omista riveistään. Lopulta varsin vähän tiedetään järjestöstä. Sen perustajajäsenten huhutaan olleen alunperin merirosvoja ja varkaita, joista osa luultavasti Kolmiliittolaista alkuperää. Nämä ryöväriruhtinaat ymmärsivät yhdistää voimansa ja valloittivat Covenantin kaupungin, joka välillisesti johti Bashirahin sulttaanikunnan syntyyn, kuitenkin vasta vuonna 855. Kolmiliiton Kauppakilta ja Kauppaparonit eivät ole hyvissä väleissä, ovathan he kilpailijoita. Kauppakilta on harmikseen riippuvainen Kauppaparoneiden hallitsemasta etelän tuonnista. Covenantin Kauppaparoneiden sanotaan lisäksi sekautuneen orjakauppaan, jota ei hyvällä katsella pohjoisessa. Heitä pidetään julmina ja kunnianhimoisina. Kotipaikka: Lumenor, Vanha Kaupunki Johtaja: Devian Valkea Järjestö on itsensä Valontuojan perustama eliittiosasto, tarkoituksenaan sotia pimeyttä vastaan. Tuhat vuotta sitten tilanne oli kurja: rutto tappoi tuhansia, hulluus hallitsi, kääpiöt yrittävät puolustaa Maankamaraa Azathothin maan alta sikiäviltä kätyreiltä ja Langenneen Enkelin, Sodoman, miljoonapäinen armeija lähestyi päivä päivältä Valon Kaupunkia, Lumenoria. Ihmisten pimeimmällä hetkellä syntyi myös suurin valo: Jumala Valontuoja ja hänen temppeliritarinsa, jotka puolustivat kotimaataan ja Tasapainon jumalaa Tarhielia. Toki nykyisin Temppeliritarit palvovat Valontuojaa, eivätkä Tarhielia. Temppeliritareiden arvostus ei ole hävinnyt mihinkään vuosisatojen aikana ja heitä pidetään sotureista valaistuneimpina. Pitkät perinteet ja ritarikoodi kuuluvat tähän järjestöistä pyhimpään. Temppeliritareita ei ole kovin montaa, muutama sata, ja pahat kielet pitävät heitä lähinnä ylipalkattuna paraatiosastona, jota on mukava näytellä taisteleville joukoille. Tosiasia on, että Temppeliritarit nostavat varsin korkeaa ansioita, mutta lähes kaikkia heistä voi pitää monen taistelun karaisemana veteraanina. Kotipaikka: Pohjois-Kolmiliitto, Blackwardin Linnoitus Johtaja: Mael Dunon " Ruttoa levittävät manaajat, vallastaan seonneet loitsijat, kaaoksen kuiskauksen korruptoimat heikkomieliset, he ovat kaikki vihollisiamme! Säälimättä poltamme puhdistavassa tulessa kerettiläiset ja noidat! Taikuuden todellinen luonne ei ole koskaan selvinnyt ja tälläinen tuntematon ja pelottava voima, joka tuhosi puolimaailmaa tuhatviisisataa vuotta sitten, totta tosiaan vaatii valvontaa! " - Arkkipiispa Arctus, vuonna 675 Noidanmetsästäjät ovat pahamaineinen ja salaisuuksien varjostama Valontuojan kirkollinen järjestö, josta rahvas puhuu kuiskaten. Sen jäsenet ovat usein omassa elämässään umpikujaan ajautuneita, rikollisia tai taustaltaan hyvin epämääräisiä. Kentällä toimiessaan he peittävät kasvonsa estääkseen lahjonnan tai koston. Kasvottomana ihmisen on myös helpompi toteuttaa hirmutekoja, sanovat rääväsuiset bardit. Järjestö jakaa mielipiteitä: heidän on kerrottu polttaneen lukemattomia täysin viattomia nuoria naisia roviolla tai jopa kokonaisia kyliä. Toisaalta silloin kun manaaja on saastuttanut rutolla kylän, kun ihmissusi vainoaa, tai kun kaikki tervejärkiset juoksevat kaaoksen kauhua pakoon, silloin Noidanmetsästäjät tulevat heitä vastaan ja sanakaan sanomatta tekevät tehtävän, jota kukaan muu ei halua kontolleen.
Kaikki kolmiliittolaiset tunnistavat Noidanmetsästäjän lintunaamarin. Eri väriset naamarit kuvaavat henkilön asemaa järjestössä, mutta hyvin vähän tiedetään niiden todellisesta merkitystä ja muista järjestön salaisista menoista. Eliittiosasto Ruttutohtoreiden tiedetään pitävän kultaisia lintunaamioita. Poliittisesti järjestö on nouseva tähti. Edellinen arkkipiispa Andreas oli lähellä julistaa koko järjestön lakkautetuksi, mutta nykyisen tuiman ja kaaokselle armottoman Lazaruksen valtakautena Noidanmetsästäjät ovat saaneet uusia oikeuksia, lisää määrärahaa ja miehiä.
Kotipaikka: Giat Puoli vuosisataa Pimeyden Sotien jälkeen tusina Kasull-suvun ylimystä johdatti Valantarissa asuneet ihmismieliset haltiat entisille haltiamaille itään, jonka he nimesivät Giatiksi (yleishaltiakieli Turvapaikka). Alue oli ennen Sotaa kuulunut haltioille, mutta nopeammin sodasta toipuneet ihmiset olivat ehtineet sinne ensin. Kasullit ymmärsivät että heillä ei voinut olla minkäänlaisia vaatimuksia alueen hallitsemiseen, jos halusivat pitää välit paljon väkirikkainpiin ihmisiin. Aluksi haltioista ei pidetty, mutta Kasullin suvun ponnisteluiden ja pyytettömään avun myötä ihmiset alkoivat sietää heitä. Vuonna 124 Alanor Kasull taltutti suuren ruttoepidemian ja Giatin ihmiset alkoivat pitää haltioita suuressa arvossa. He toivat Samoojajärjestön Giatiin sekä tietämyksensä luonnosta. Samoojista tuli arvostettuja ympäri ihmisten maailman heidän yrttitaitojensa ja luonnontuntemuksensa tähden. Tarina kertoo, että Giatissa on haltiayhteisöjä ja pyhättöjä salaisissa paikoissa, joita Samoojat vartioivat. Nykyisin järjestöllä ei ole mene hyvin, sillä Kolmiliiton ja Valantarin välinen sota ei ainakaan kasvata haltiamielisenä pidetyn organisaation luottamusta. Heitä on syytetty haltiavankien pelastamisesta, yhteyksistä haltiakenraaleihin, harhaopista ja vakoilusta, mutta toistaiseksi ilman todisteita. Samoojat ovat katsoneet viisammaksi toimia hyvin pienellä profiililla, varsinkin kun Noidanmetsästäjät valvovat heidän ennen aivan sallittuja uskonnollisia menojaan.
Kotipaikka: Vesper Ordo Magus, kansanomaisesti Maagien Kilta, on ikivanha järjestö, jonka juurien sanotaan ulottuvan Magiasotiin asti. Tarina kertoo järjestön perustajien olleen harvoja Magiasodista pelastautuneita erityisen taitavia loitsijoita, jotka halusivat estää omat virheensä valvomalla magian harrastamista. Nykyisin tämä ajatus on kääntynyt lähes päälaelleen, sillä Maagien Killan sanotaan suojelevan erittäin epäilyttäville tielle kääntyneitä jäseniään Kolmiliiton viranomaisilta, kuten Noidanmetsästäjiltä. Maagien Kilta on perimmiltään salaseura, jonka menoihin ei ulkopuolisella ole mitään asiaa. Kattojärjestö käytännössä hallitsee Vesperin maailmankuulua Yliopistoa, kaupungin paperin tuotantoa ja loitsijoiden toimia koko ihmisten maailmassa. He valitsevat keskuudestaan Arkkimaagit, jotka istuvat Vesperin Arkkimaagineuvostossa. Tämä elin taasen valitsee Vesperin kaupungin kymmenen senaattoria, joilla on valtaa päättää koko Kolmiliittoa koskevista asioista.
Kotipaikka: Camora " Varkaiden Kilta on pelkkä myytti. -Tuntematon
Kotipaikka: ? Prinsessa Silvian murhan tutkimuksissa Valontuojan Kirkon asiamiehet osoittivat haltioiden ikiaikaisen ja salaperäisen "murhaajärjestön" Camoksen olevan attentaatin takana Valantarin klaanineuvoston valtuuttamana. Itse järjestöstä ei tiedetä juuri mitään. Camoksen kerrotaan perustetun 2000 vuotta sitten juuri ennen Magiasotia palvelemaan tuntematonta tarkoitusta. Sen motiiveista, johtajasta tai asemasta haltioiden keskuudessa ei tiedetä. Haltiatietoihin perehtyneet tietävät asian tiimoilta enemmän.
|