|
Yövartio II
" Muistan kuinka elämää täynnä olevana poikasena marssin ensimmäistä kertaa mystisen Vesperin porteista sisään ja katselin unelmoiden iltaruskon värjäämiä katuja vetäen sisääni hentoa siiderin ja papyryksen tuoksua. Katulamppujen hämyssä tein havaintoja golemeista isäntiensa asialla, tiukkailmeisistä loitsijoista ja pilviin kurottavista torneista. En todellakaan ollut enää kotona, vaan astuin rinnakkaismaailmaan, taikuuden maailmaan, jossa kaikki on mahdollista. " - Abraham Zeal
![]() Erään yliopiston oppilaan luonnos kaupungistaan
Viisauden Kaupunki Valontuojan 3. hyve, totuus, on kaupungin ohjenuora ja velhojen tiedonjanon lähde. Vesper on yksi kolmesta Kolmiliiton perustajakaupungeista. Kaupunki sijaitsee Länsi-Kolmiliitossa Aur-joen rannalla ja jakautuu kahteen osaan: vanhaan ja uuteen kaupunkiin. Vanha kaupunki sijaitsee saarella, jossa loitsijat asuvat ja työläisten uusi kaupunki rannoilla sen ympärillä. Vesper toimii ihmisten maailman tiedon ja taikuuden keskuksena. Kaupungin katukuvaa hallitsee arvostettu Yliopisto, jonka kurssit kiinnostavat tiedonjanoisia ympäri maailman. Vaikka Vesper on totuus-hyveen kaupunki, se kätkee sisäänsä myös suuria salaisuuksia. Bardit kuiskivat kaupungin 700-vuotiaan kirjaston kellareista löytyvän vaiettuja asioita, joiden tahdotaan pysyvän piilossa jatkossakin. Vaikkakin Vesper on väkiluvultaan pienin Kolmesta Kaupungista ovat sen velhot ja Maagien Kilta mittaamattoman arvokkaita Kolmiliitolle. Vesper on älymystön kohtaamispaikka ja sen kahviloissa sekä työpajoissa on keksitty muun muassa kirjapaino sata vuotta sitten. Kaupunki on maailman suurin paperin, kirjallisuuden ja papyryksen tuottaja. Muita elinkeinoja ovat maagipalveluiden tarjoaminen ja rikkaiden aatelislasten koulutus Noin puoli vuotta sitten Prinsessa Silvia, joka opiskeli aikoinaan Vesperin Yliopistossa, murhattiin kylmäverisesti kaupungissa oletettavasti haltioiden salamyhkäisen Camos-järjestön toimesta. Kirkastuksen päivänä, pari kuukautta sitten, arkkipiispa Lazaruksen johtamat noidanmetsästäjät valloittivat kaupungin ylläköllä ja aloittavat mielivaltaiset maagien kuulustelut. Lazaruksen motiivit ovat epäselvät: joidenkin lähteiden mukaan hän haluaa kitkeä harhaoppia, toisten mukaan hän etsii jonkinlaista vanhaa vihamiestään, erityisen voimakasta vesperiläistä loitsijaa, ja villeimmät huhut kertovat hänellä olevan salattua tietoa koko maailmaa uhkaavasta salaliitosta, jonka pesä on Vesperissä. Koska Kolmiliiton poliittinen tilanne on täysin epäselvä, kukaan ei ole toistaiseksi pystynyt, halunnut tai ehtinyt vaatimaan Lazarukselta perusteluita toimiinsa, saati saattamaan miestä edesvastuuseen.
|